Tekijä: Emilia Nyman

Emilia Nyman (1980– ) on helsinkiläinen näyttelijä. Hän valmistui Göteborgin Balletakademienista musikaalinäyttelijäksi vuonna 2002, minkä jälkeen täysin kaksikielinen Nyman on työskennellyt näyttelijänä Suomessa sekä suomen- että ruotsinkielisillä näyttämöillä. Lisäksi Nyman on opiskellut laulua mm. workshopissa VocalPower Academyssa Los Angelesissa Elisabeth Howardin johdolla sekä Jo Estill -metodin workshopeja mm. Anne-Marie Speedin johdolla. Nyman on ollut kiinnitettynä Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijäkuntaan vuodesta 2008. Näyttelijäntyön ohella hän on toiminut laulunopettajana sekä laulanut useissa erilaisissa kokoonpanoissa. Nymanilla on myös oma yhtye EC, jolta on tähän mennessä julkaistu kaksi levyä (2008 ja 2013). Laulajana Nyman on todella monipuolinen, ja hänen äänensä ja laulutekniikkansa taipuu tyylistä toiseen aina klassisesta laulusta souliin. Hyvä esimerkki Nymanin huikeasta laulutaidoista kuultiin alkuvuodesta, kun Nyman esiintyi Areenan aarteet -konsertissa. Lisää Areenan aarteista ja Nymanin tekemästä vaikutuksesta voi lukea mm. Kaisan Being Alive -blogista. Olen muuten aivan samaa mieltä kuin Kaisa, haluan nähdä Emilia Nymanin isoissa rooleissa!

Seuraavaksi Nymania voi nähdä ja kuulla Arttu Takalon ja Nymanin joulukonsertissa Christmas på Lillan Lilla Teaternissa. Christmas på Lillan saa ensi-iltansa huomenna perjantain 13.12. Ilokseni Emilia Nyman suostui kertomaan minulle hieman lisää Christmas på Lillanista jo näin etukäteen.

Miten idea Christmas på Lillanista sai alkunsa?

Idea syntyi sopivasti Lilla Teaternin pikkujouluissa. Olin laulamassa Lillanin jo traditioksi muuttuneessa joulukabareessa ja siellä tutustuin Arttu Takaloon. Illan aikana juttelimme musiikista ja totesimme, että vaikka amerikkalaisessa tyylissä on jotain hyvin sanoisinko "imelää", on siinä kuitenkin jotain niin hienoa ja siitä tulee älyttömän hyvä fiilis. Samassa totesimme, että pitäisihän sitä joskus tehdä sellainen joulukonsertti. Shampanjan innoittamana päätin ottaa tilaisuudesta vaarin, ja käännyin heti Lilla Teaternin johdon puoleen. Onnekseni he olivat myös shampanjan ystäviä, ja niin me sovimme, että vuoden päästä on konsertti!

Mitä ja millaisia lauluja esität konsertissa, ja onko lauluissa mukana jokin ehdoton suosikki?

Esitän ensisijaisesti itselleni tärkeitä joululauluja. Suosikkini on The Christmas Song -niminen kappale. Toinen ehdoton suosikki on Have Yourself A Merry Little Christmas, jonka saan vihdoin esittää tässä konsertissa. Mukana on todellisia klassikoita, joita ilman ei tätä konserttia voisikaan sanoa 50-luvun, Bing Crosbyn ja Frank Sinatran innoittamaksi. Suurin ero suomalaisiin joululauluihin, ja nimenomaan suomalaisiin sävellyksiin, on laulujen kepeä ja hilpeä tunnelma, joka tuo jouluun myös sen toisen puolen, sen lapsenomaisen innostuksen ja odotuksen tunteen. Suomalaisissa sävellyksissä on useasti haikea ja voimakas tunnelataus ja se luo hyvin erilaisen tunnelman.

Onko jotain muuta mitä haluaisit sanoa?

Olen todella iloinen saadessani toteuttaa yhden unelmistani, ja aivan ihanassa teatterissa aivan mielettömän orkesterin kanssa! Kiitos siitä. Ja toivotan kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Toivottavasti nähdään konsertissa ;)

Christmas på Lillanin lisäksi Nymanin voi nähdä mm. nyt pyörivässä Tohtori Zivagossa sekä maaliskuussa ensi-iltansa saavassa Tarzanissa.

<3 Mi piace

Nymanin tärkeimpiä rooleja HKT:ssa ja muualla, mm.

•               Flickan med svavelstickan (Flickan), Unga Teatern 2010

•               West Side Story (Maria), Samppalinna, Turku 2010

•               Maija Poppanen (Maijan understudy), HKT 2009

•               Rebecca (Minän understudy), HKT 2008

•               Kaunotar ja Hirviö (Kaunottaren understudy ja Silly Girl), HKT 2007

•               Evita (Rakastajatar), HKT 2006

•               Miss Saigon (Kim understudy), HKT 2004

•               Kick (Madde) Svenska Teatern 2003

•               Hair (Jennifer) UIT, Peacock 2003

Ilta Esko Salmisen kanssa

Keskiviikkoiltana ajauduin sattuman kautta ja hetken mielijohteesta Suomen Kansallisteatteriin katsomaan Iltaa Esko Salmisen kanssa suurella näyttämöllä. Ja sain todeta jälleen kerran, että sattuma on hyvä johdattaja. Ilta Esko Salmisen kanssa on juuri sitä, mitä nimi lupaa. Illan aikana teatterinjohtaja Mika Myllyaho haastattelee näyttelijä Esko Salmista, lisäksi lavalla nähdään Samuli Laiho, joka pitää huolen illan musiikista. Reilun tunnin mittaisen illan asetelma on kevyt. Haastattelu on avoin, Myllyaho kysyy kysymyksen tai pyytää kertomaan jostakin asiasta, näytelmästä tai aikakaudesta ja Salminen saa tarinoida vapaasti. Muuta ei edes tarvita.

Esko Salmisen kertojanlahja on uskomaton. Illan aikana katsomossa voi aistia teatteritalon historian painon ja lukuisat ihmiskohtalot. Salmisen tarinoiden myötä historia herää eloon. Hän kertoo elävästi kokemuksia ja anekdootteja suoraa Suomen teatterihistorian keskeltä, johon hän käytännöllisesti katsoen syntyi ja jonka osaksi hän on kasvanut. Tarinoiden lisäksi Salminen esittää runoja ja monologeja vakuuttavan uransa varrelta aina Aleksis Kivestä William Shakespeareen. Salmisen karisma täyttää koko suurennäyttämön ja yleisö kehrää mielihyvästä. Vaikka oma paikkani oli verrattain huono, kaukana näyttämöstä toisella parvella, välittyi Salmisen energia vahvana koko salin läpi. Salmisella on kyky ottaa koko katsomo haltuunsa.

Kotiin kulkiessani jäin vielä hymyilemään illan annille, hauskoille anekdooteille, erinomaisille monologeille ja kokeneen näyttelijän taidolle ottaa yleisönsä. Mieleen jäi kaikumaan sana ’intensiivisyys’, jonka Salminen nimeää onnen edellytykseksi. Intensiivisyys elämässä, intensiivisyys rakkaudessa, intensiivisyys työssä ja taiteessa… Se on hyvä ohjenuora meille kaikille.

<3 Mi piace

Kohtauksia eräästä avioliitosta

Aivan ensimmäiseksi on sanottava, että Ingmar Bergmanin teksti on upea, loistava. Teksti saavuttaa uskomattomalla tarkkuudella kaiken sen raakuuden ja herkkyyden, mikä kahden ihmisen suhteeseen sisältyy. Kohtauksia eräästä avioliitosta kertoo avioparin, Johanin ja Mariannen tarinan. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä avioliitosta, vaan kokonaisesta ihmissuhteesta. Nämä kaksi ovat sidotut toisiinsa myös avioeron jälkeen. Suhde ei lopu yhteiselon jälkeen, suhde ei lopu väkivaltaan eikä edes uusiin avioliittoihin. Suhde on, niin kauan kuin nämä kaksi ihmistä ovat. Tarinan aikana Johan ja Marianne kuorivat toisiaan kerros kerrokselta kuin sipulia, yhä syvemmälle ja syvemmälle kohti haavoittuvaa keskustaa. Lopulta kuitenkin herää kysymys voiko ihmisen keskusta, todellista minuutta koskaan saavuttaa? Voimmeko koskaan olla aidosti itsemme toiselle, voimmeko olla aitoja edes itsellemme? Missä menee roolin ja todellisen itsen raja?

Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilan näyttämö sopii mittasuhteiltaan hyvin Bergmanin tekstin esittämiseen. Näyttämö on intiimi, mutta yleisön onneksi katsomo on kuitenkin kohtalaisen suuri. Kokonaisuus on riisuttu. Markus Tsokkisen lavastus on yksinkertainen ja tyylikäs, näyttämöllä on vain tarvittava. Värimaailma on hillitty ja tunnelma jatkuu puvustuksessa, joka myös on Tsokkisen käsialaa. Teppo Saarisen valot tukevat ja ovat vahvasti osana lavastusta. Näyttämökuva jättää hyvällä tavalla tilaa näyttelijäntyölle. Myös Pasi Lampelan ohjaus on kunnioittanut vahvasti näyttelijöiden ammattitaitoa. Toiminta näyttämöllä tuntuu erittäin orgaaniselta. Esityksessä tasapainoillaan kipeän ja huvittavan häilyvässä rajamaastossa, eikä turhaan rankisteluun sorruta, vaikka tekstissä olisi mahdollisuudet siihenkin. Ratkaisu pitää tapahtumat lähellä katsojaa ja antaa arvoa Bergmanin tekstin vivahteille.

Näyttelijät Eero Aho ja Merja Larivaara ottavat vastaan heille tarjotun tilan. Esityksen vaikuttavuus on pitkälti juuri näyttelijäntyön tarkkuudessa. Riisuttu tyyli jatkuu näyttelijäntyössä, ja jokainen ilme ja ele saa suuren merkityksen. Tämä vaatii paljon näyttelijöiltä, pienikin herpaantuminen näkyy katsomoon välittömästi. Erityisesti Ahon Johan on näyttämöllä lihaa ja verta. Hän hyppää rohkeasti roolihahmonsa nahkoihin ja elää Johanin tuskan, ahdistuksen ja yksinäisen onnen. Myös Larivaara on Mariannen roolissa oikein hyvä, mutta ei lopulta yllä samaan ilmaisun henkilökohtaisuuteen kuin Aho. Näyttelijä ei samalla tavalla katoa roolin takaa. Katsojana minulle jää hieman epämääräinen tunne siitä, että näyttelijä olisi pehmeämpi kuin roolihahmonsa. Ehkä tämän seurauksena huomaan katsomossa samaistuvani Johaniin ja hengittäväni Johanin hahmon tahtiin. Erityisesti Johanin kuvaus siitä fyysisestä kivusta, jonka absoluuttinen yksinäisyyden tunne aiheuttaa, koskettaa aidosti. Tässä kohdin yhdistyivät ihailtavalla tavalla sekä näytelmätekstin että näyttelijäntyön erinomaisuus.

Kaiken kaikkiaan, Kohtauksia eräästä avioliitosta on yksi parhaista teatteriesityksistä, joita olen vähään aikaan nähnyt. Riisutussa toteutuksessa efektit, kuten nykyisin niin usein nähdyt projisoinnit ja näyttelijöiden mikittämisen vaativat äänimaailmat, loistivat poissaolollaan. Esitys luottaa Bergmanin tekstiin sekä Ahon ja Larivaaran karismaan, ja tuo luottamus palkitaan. Kiitos.

<3 Mi piace